Heikot lantionpohjan lihakset oireilevat monin eri tavoin – näin pääset eroon ikävistä vaivoista

Heikot lantionpohjan lihakset aiheuttavat monia ikäviä vaivoja, kuten virtsankarkailua ja alaselän kipuilua. Kokonaisuudessaan myös koko lantionalueen hyvä toimintakyky vaikuttaa niin liikkumiseemme päivittäisessä arjessa kuin ehkäisee monia kipu- ja rasitustiloja. Lue tästä, kuinka jätät ikävät vaivat menneisyyteen. 

Usein lantionpohjan lihasten tärkeys omassa arjessa huomataan vasta silloin, kun ne alkavat oireilla. Lantionpohjan lihaksilla on kuitenkin tärkeä tehtävä jo alaselän ja ryhdin tukemisessa. Muita tärkeitä tehtäviä ovat esimerkiksi virtsa- ja ulostetoimintojen säätely, sisäelinten laskeumien ehkäisy ja vaikutus seksuaalitoimintoihin. 

Lantionpohja on mukana myös useissa päivittäisissä toiminnoissa, joten lantionpohjan hyvä toimintakyky ja lihasten aktiivinen toiminta ovat tärkeitä hyvinvoinnillemme. Lantionpohjan lihasten kuuluu aktivoitua aina kun esimerkiksi aivastamme, hypimme, urheilemme tai nauramme. 

Siksi lantionpohjan hyvinvoinnista kannattaa huolehtia myös ennaltaehkäisevästi ja säännöllisesti vahvistavia ja rentouttavia harjoituksia tehden. 

 

Miksi lantionpohjan lihakset oireilevat?

Yleiset lantionalueen ongelmat voivat liittyä niin lihasten heikkouteen ja toimimattomuuteen, virheasentoihin kuin yliaktiivisiin ja kireisiin lihaksiin. 

Kuten muutkin ihmisen lihakset, myös lantionpohjan lihakset heikkenevät, mikäli niitä ei käytä ja vahvista tarpeeksi. Erityisesti istumiseen taipuva kulttuurimme lisää helposti myös lantionalueen ongelmia. 

 “Istumme paljon esimerkiksi sohvalla häntäluun päällä, jolloin lantio on pahimmassa mahdollisessa asennossa”, muistuttaa Hyvä Olo Ilonan kätilö Suvi Lähteenkorva blogiartikkelissamme Akupunktio, fysioterapia ja muut hoitomuodot tukevat vahvempaa vanhemmuutta

Runsas istuminen ja erityisesti istuminen huonoissa asennoissa, vaikuttaakin suoraan lantioon ja sen verenkiertoon.

Liikkumattomuuden ja lihasten heikkouden lisäksi lantionpohjan toimintaan voi tulla muutoksia eri elämänvaiheissa.

Esimerkiksi raskaudet ja synnytykset, hormonaaliset muutokset (kuten vaihdevuodet) sekä raskas fyysinen työ ja erityisesti raskaiden taakkojen nostaminen voivat aiheuttaa ongelmia lantion alueelle. 

 

Mitä oireita lantionpohjan toimintahäiriöt voivat aiheuttaa?

Heikot lantionpohjat lihakset oireilevat usein kipuina lantionalueella ja alaselässä sekä virtsankarkailuna. Virtsankarkailun lisäksi heikko lantionpohja voi näkyä arjessa tarpeena käydä häiritsevän usein vessassa tai rakon tyhjentymisen häiriöinä. 

Lantionpohjan heikkous voi johtaa myös virtsarakon tai kohdun laskeumaan. 

Myös kireät ja jännittyneet lantionpohjan lihakset lisäksi voivat aiheuttaa erilaisia kipuja lantion ja lantionpohjan alueella. Usein ylijännittyneet lihakset tuntuvat myös vaikeutena rentouttaa lihaksistoa.

Myös esimerkiksi yhdyntäkivut ja erektiohäiriö voivat johtua lantion alueen toimintahäiriöstä.

 

Lantionpohja oireilee myös usein raskauden ja synnytyksen jälkeen

Lantion alueen lihakset joutuvat koetukselle erityisesti raskauden ja synnytyksen aikana, jolloin naisen keho kokee valtavia muutoksia. Raskauden aikana lantionpohjan lihakset löystyvät, sillä ne joutuvat raskauden aikana voimakkaan kuormituksen kohteeksi. Tämä on tarkoituksenmukaista ja normaalia, jotta vauva pääsee kasvamaan ja synnyttäminen mahdollistuu. 

Raskauden aikana naisen keho alkaa erittää myös enemmän relaksiini-nimistä hormonia, joka osaltaan löystyttää ja rentouttaa lantion rakenteita, lihaksia, kalvoja ja nivelsiteitä. Synnytyksen jälkeen relaksiinihormoni poistuu elimistöstä hitaasti, mikä on myös yksi syy aloittaa liikkuminen maltilla.

 

Lantionalueella tapahtuu isoja muutoksia raskauden ja synnytyksen aikana.

Synnytyksen jälkeen tyypillisiä oireita aiheuttavat myös heikentynyt lantionpohjan lihaksisto. Lantionpohjan lihasten heikentyminen raskauden aikana ja sen jälkeen voi aiheuttaa virtsankarkailua, kohdunlaskeumaa, alaselän kipuja sekä muita lantion alueen oireita. Lihaksia onkin syytä harjoittaa, jotta ne toimivat niin raskauden aikana kuin sen jälkeen ihanteellisesti.  

Palautuminen raskaudesta ja synnytyksestä ei tapahdu hetkessä, ja oman palautumisen tilanne kannattaa tarkastuttaa ammattilaisella ennen raskaamman liikunnan aloittamista. 

Äitiysfysioterapeutti ohjaa ja opastaa sinua raskauden aikana kehon muutoksissa sekä synnytyksen jälkeisessä palautumisessa, kuten turvallisesti liikunnan aloittamisessa, erkauman tarkastuksessa sekä kuntoutuksessa.

>> Lue lisää: Akupunktio, fysioterapia ja muut hoitomuodot tukevat vahvempaa vanhemmuutta

>> Lue lisää: miten voit harjoittaa lantionpohjan lihaksiasi 

 

Lantionpohjan lihasten treeni aktivoi ja ylläpitää optimaalista toimintaa

Riippuen lantionpohjan toimintahäiriöstä, voi lihasten optimaalista toimintaa ylläpitää myös kotikonstein – ja itsehoito onkin usein avainasemassa lihasten kuntouttamisessa. Lantionpohjan lihasten treeni voi auttaa vahvistamaan näitä lihaksia ja parantamaan niiden toimintaa. 

Vahvistavien treenien lisäksi on hyvä opetella myös rentouttamaan kireitä lihaksia esimerkiksi päivittäisillä rentouttamisharjoituksilla, jossa jännitetään ja rentoutetaan lantionpohjan lihaksia vuorotellen. Harjoituksen voi tehdä niin seisten, istuen kuin makuultaan. 

Suosittelemme kuitenkin hankkimaan oman yksilöllisen hoitosuunnitelman omalta fysioterapeutiltasi. Näin saat varmuuden siitä, että opit tunnistamaan, vahvistamaan ja optimoimaan lantionpohjan toiminnan. 

Fysioterapia tarjoaa monipuolista apua lantionalueen toimintahäiriöihin

Fysioterapiassa saat monipuolista apua lantion alueen eri toimintahäiriöihin. Yhtenä tärkeänä asiana on katsoa oikeiden liikeratojen löytäminen päivittäisiin toimintoihin, kuten oikeanlaiseen nostotekniikkaan. Myös oikean istuma-asennon löytäminen voi auttaa vähentämään lantion alueen vääränlaista kuormitusta niin työssä kuin arjessa.

Ergonominen työasento, oikeanlainen istuma- ja seisoma-asento sekä säännöllinen taukojen pitäminen voivat auttaa ylläpitämään terveellistä lantioasentoa päivittäisessä elämässä.

>> Lue lisää: Hyvä työergonomia parantaa kokonaisvaltaista terveyttä

Fysioterapia voi auttaa myös lievittämään kiputiloja esimerkiksi hieronnalla sekä ohjeistamalla oikeanlaiset liikkeet heikompien lihasten vahvistamiseen. Parhaan tuloksen saavuttamiseksi on tärkeää tunnistaa ja korjata mahdolliset virheasennot. Kun lantion epätasapaino ja virheasennot korjaantuvat ja kaikki lihaksesi osallistuvat töihin, se ehkäisee muiden lihasten rasittumista yli suorituskykynsä. 

Fysioterapia voi sisältää myös rentoutus- ja rentoutustekniikoita, jotka auttavat vähentämään lantionpohjan lihasten jännitystä. Rentoutus on tärkeä osa lantionpohjan toiminnan optimointia.

Fysioterapeutti auttaakin sinua arvioimaan asentoasi ja suunnittelemaan harjoitusohjelman, joka herättelee uinuvat lihakset, vahvistaa oikeita lihaksia ja parantaa asentosi.

Lue lisää: fysioterapia

VARAA AIKA

 

>> Lue myös: Kireät faskiat voivat olla huonon liikkuvuuden ja kipujen taustalla

>> Lue myös: Säännöllinen hieronta ylläpitää hyvinvointiasi

Call Now Button